Potilaan verkoston kanssa työskentely ohitetaan psykiatrisessa hoidossa ja se vaarantaa potilaan edun

Miksi mielenterveyspotilaan hauraita verkostoja mitätöidään edelleen 

Psykiatrisen hoitokäytänteiden rakenteissa on fataali jäänne potilaan edunvastaisista toimintatavoista potilaan läheisverkoston kanssa. Psykiatria pitää itse yllä häpeän ja potilaan leimautumisen pelkoa yliampuvalla vaikenemisella ja vaitiololla. Rakenteissa piilee viesti vanhakantaisesta ajattelusta omaisten suhteen.

Samaan aikaan tilastot huutavat, että mielenterveysongelmaisilla on hauraat läheisverkostot. Tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan kutsumalla omaisia mukaan hoitoon. Samaan aikaan näille samoille omaisille kerta toisensa jälkeen saatetaan ”iskeä luuri korvaan”. Kaikki tämä riippuen potilaan sen hetkisestä kunnosta tai jopa siitä riippumatta. Kerran läheiseni totesi: en minä tiennyt, ettei teille ole kerrottu missä olen, ihmettelin, miksei kukaan tullut käymään luonani. 

Asian voisi hoitaa kuntoon hyvin halvalla, ilman lisäresursseja. Antamalla minimitieto siitä onko läheinen osastolla, rekan alla, teholla vai ruumishuoneella. Tämän asian hoitaminen kuntoon ei ole niin vaikeaa kuin sen väitetään olevan. Lähdetään nyt vaikka ensin liikkeelle siitä, että mennään sen potilaan luo ja kysytään: saako kertoa, missä olet. Potilaalle voi luvata, että mitään muuta ei tarvitse kertoa!